Luonto ja lainsäädäntö

Villiyrtit ja -vihannekset puskevat joka tuutista. Huippuravintolat johtavat kehitystä innovatiivisilla annoksillaan. Uudet kirjat, artikkelit aiheesta sekä nettiapuvälineet helpottavat lajien tunnistusta. ELO-säätiö on nostanut luonnon suomalaisen ruokastrategian keskiöön mm. kouluttamalla villiruokaosaajia ja nimittämällä Suomen ensimmäiset villiruokamestarit. Luontoa pidemmälle hyödynnettäessä eteen nousee lainsäädännön ryteikkö, joka uuvuttaa innokkaankin seikkailijan.

Nykyisen säädännön puitteissa suurin osa yleisesti käytetyistä villiyrteistä ei ole vapaasti käytettäviä elintarvikkeita. Mikäli tuote ei kuulu elintarvikekategoriaan, tulee sen käyttö hyväksyttää EU-komissiolla uuselintarvikeena. Tällainen lupa on aina toimijakohtainen. Luvan hakeminen yksittäiselle tuotteelle kestää kaksi-neljä vuotta. Hakiessa toimijan täytyy pystyä osoittamaan selvitys mm. tuotteen turvallisuudesta ja käyttöhistoriasta. Ravintolan tuoteturvallisuutta koskee sama elintarvikelainsäädäntö, kuin muitakin ruokatuotteita. Toisin sanoen jos ravintola haluaa pelata sääntöjen mukaan, on sen mahdotonta käyttää villiyrttejä laajasti. Ravintola on aina vastuussa myymänsä tuotteen turvallisuudesta. Kunhan ravintolan asiakkaat eivät sairastu, Eviralla on tuskin intressejä ratsata tällaista ruokakulttuurin edistämistyötä.

Käytännössä luonnontuotteiden käyttö ravintoloissa on yleisesti sallittua. Ajatellaan vaikkapa nimeltämainitsemattoman maailman parhaan ravintolan käyttämiä raaka-aineita. jäkälille, muurahaisille jne. tuskin on haettu erillisiä lupia.

Kauppojen hyllyille tuotteiden saaminen lähes mahdotonta

Isomaksaruoho on yksi yleisimmistä ja käytetyimmistä villivihanneksistamme. Silti sitä ei ole luokiteltu sen enempää elintarvikkeeksi kuin uuselintarvikkeeksikaan. Jos haluaisin tuotteistaa isomaksaruohon, tulisi minun pystyä todistamaan sen merkittävä kaupallinen käyttö ennen vuoden 1997 toukokuuta. Muutoin tuotteeni lasahtaisi uuselintarvikekategoriaan ja vaatisi valtavan määrän tutkimuksia, selvityksiä, erityislupia ja lopulta EU-komission hyväksynnän taakseen. Erillinen asia olisi vielä toimilupani rajat, eli kelpaisiko isomaksaruoho esim. ravintolisäksi, mausteeksi vai teen kaltaiseksi tuotteeksi. Paperityön määrä on järkyttävä siihen nähden, että Suomessa isomaksaruohoa on syöty ainakin sotavuosista lähtien. Google taas löytää useita kirjallisuuslähteitä jotka osoittavat isomaksaruohoa on käytetyn Briteissä salaattivihanneksena jo vuonna 1860.

Prosessin kävi hiljattain läpi stevia, josta uuselintarvikkeeksi kelpasi kasvin itsensä sijasta ainoastaan sen sisältämät stevioglykosidit. Stevia ei siis itsessään ole edelleenkään elintarvike tai uuselintarvike. Steviasta tehty pesto tai hillo ei voisi olla myynnissä missän EU-maassa, ainakaan ilman uutta oikeustaistelua.

Uuselintarvikkeiden toimijakohtaisiin lupiin liittyvästä sekoilusta saa hyvän käsityksen lukemalla chia-siemenpussien selkämyksiä. Vaikka tuote eri pakkauksissa on täysin sama, osa siemenistä kelpaa leivontaan, osa ravintolisäksi ja niin edelleen.

Ongelmana tuotteiden luokittelu elintarvikkeisiin ja uuselintarvikkeisiin

Kuva Eviran uuselintarvikestatukseen liittyvästä ohjeistuksesta. Tämä koskee periaatteessa myös ravintoloissa käytettäviä villiyrttejä.

Eviralla on suppea lista vapaasti elintarvikkeina käytettävistä luonnontuotteista. Villiyrteistä listalle on päässyt mukaan mustikoiden ja puolukoiden lisäksi nokkonen, vuohenputki ja kourallinen muita kasveja tai kasvin osia. Listalta puuttuvat esimerkiksi karpalo ja tyrni. Hassuna yksityiskohtana mainittakoon, että Eviran listauksen lähteinä on käytetty mm. suomalaista kasvikirjaa vuodelta 1942. Lähteinä ei ole yhtään yliopistotason tutkimusta.

Uuselintarvikesäännösviidakosta ovat vapautettuja sellaiset luonnontuotteet, joilla on ollut merkityksellistä käyttöä jossain EU-maassa ennen 1997 toukokuun asetuksen voimaantuloa. Asetus itsessään ei vaadi kaupallista käyttöä, mutta Evira on ollut tulkinnassa tiukka. Merkitykselliseksi käytöksi ei ole esimerkiksi katsottu kasvin kuulumista Suomen kauppayrttiluetteloon (nyk. luonnonyrttiopas). Edes fyysiset tositteet ja kuitit tuotteilla käydystä kaupasta eivät ole osassa tapauksista riittäneet.

Luonnon tuotteistamisen helpottamiseen on kaksi ratkaisua

1) EU sorvaa parhaillaan uutta uuselintarvikeasetusta. Luonnontuotealan toiveet toteutuisivat jos uusi asetus poistaisi toimijakohtaiset luvat. Näin tuotteen tarvitsisi saavuttaa vain kerran uuselintarvikestatuksen, ja tuote olisi samoilla ehdoilla ja rajoituksilla kaikkien käytettävissä.

2) Löydetään kunkin yrtin kohdalla jostain EU-maasta selkeä näyttö kaupallisesta käytöstä ennen vuotta 1997. Näin villiyrtit saadaan sellaisenaan vapaasti käytettäviksi elintarvikkeina. Tässä tapauksessa viranomaisilta vaadittaisiin joustoa ”riittävän näytön” tulkinnoissa.

Tahtotila Suomen profiloitumisesta villiyrttimaana ei toistaiseksi ole synkassa todellisuuden kanssa. Yksittäisillä toimijoilla ei ole riittäviä resursseja selvittää jokaisen villiyrtin elintarvikestatusta erikseen. Suomen luonnon valtava potentiaali mm. maabrändäyksen, tuotteistamisen, turismin ja alueellisen työllistävyyden osalta mätänee metsiin.

– Ossi

Oletko eri mieltä? Kommentoi!