Villd avaa ovensa syyskuussa 2015

Minulle Vaasa merkitsee merta ja metsää. Työskennellessäni helsinkiläisissä huippuravintoloissa (Muru, A21 dining) olen oppinut arvostamaan puhdasta luontoa. Syys-lokakuuksi 2015 palaan kotiin pistämään tietotaitoni testiin.

Ensimmäisessä omassa ravintolaprojektissani Villdissä yhdistän rakkauteni luontoon toiseen intohimooni, ruokaan. Raaka-aineiden alkuperän ja luonnon ymmärtäminen kuuluu kokin perusosaamiseen. Villdissä viemme ajatuksen päätyyn asti ja keräämme kaikki pääraaka-aineemme itse. Tuomme Vaasaa ympäröivän luonnon lautaselle kauniina, tuoreena ja sitä kunnioittaen. Luvassa itselleni on siis myrskyn sotkemia verkkoja ja karpalosuolla kohmettuneita sormia, mutta myös täysiä rouskukoreja ja uuden löytämistä lapsuudenmaisemista.

Viikoittain vaihtuva, käsityönä valmistettu neljän ruokalajin menu (35€) tulee keskittymään sieniin, roskakalaan, vähemmän käytettyihin marjoihin sekä villiyrtteihin ja juuriin. Juurekset ja vihannekset tulevat alueen parhailta lähituottajilta.

Itse kerätty ruoka maistuu kaupasta ostettua paremmalta. Tämä välittyy myös asiakkaillemme. Luomme rohkeita ja jännittäviä makuja, avaamme silmiä Merenkurkun luonnon monipuolisuudelle ja sen tarjoamille mahdollisuuksille sekä annamme vaasalaisille välähdyksen suomalaisen ruokakulttuurin tulevaisuudesta. #local #seasonal #wild

– kokki Ossi Paloneva


För mig betyder Vasa hav och skog. Genom mitt arbete på några av Helsingfors topprestauranger (Muru, A21 Dining) har jag lärt mig att uppskatta den rena naturen. I september-oktober 2015, återvänder jag hem till Vasa för att sätta mina kunskapsfärdigheter på prov.

I mitt första restaurangprojekt Villd, vill jag kombinera min kärlek till naturen med en annan passion, mat. Ursprunget av råvaror och en förståelse för naturen är en kocks grundläggande färdigheter. I Villd slutför vi idén och vi skaffar själva fram råvaran. Resultatet representerar Vasas vackra vilda natur, fräscht upplagd på en tallrik. Det kommer vara en noggrant komponerad fyrarätters meny (€ 35) som i huvudsak kommer att fokuseras på svampar, fisk, bär, vilda örter och rötter. Frukt och grönsaker kommer från de bästa lokala producenterna.

Mat från naturen som man plockar själv smakar bättre än köpt mat, tycker vi. Detta kommer vi också att förmedla till våra kunder. Vi skapar djärva och spännande smaker, och öppnar våra ögon för kvarkens naturliga mångsidighet. Samtidigt ger vi Vasaborna en glimt av framtiden av den finländska matkulturen. #local #seasonal #wild

– Ossi Paloneva

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”Villd avaa ovensa syyskuussa 2015

  1. Dagens bästa nyhet. Ni är så välkomna till Vasa. På basen av vad jag läser ser det ut som att ni bjuder på något nytt. And remember keep prices reasonable. 35 euro för fyra rätter låter bra.

    Tykkää

  2. Tervetuloa Ossi ja villit ja maistuvat ideat takaisin Vaasaan. Lupaan tulla syömään ja lupaan myös markkinoida ystävilleni!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s